Tekoäly (AI) on yksi merkittävimmistä teknologisista edistysaskelista viime vuosikymmeninä ja herättänyt paljon keskustelua sekä mielenkiintoa. Viekö tekoäly työpaikat? Korvaako se nyt kaiken? Vai voisiko se sittenkin olla voimavara ja tukena tehokkaampaan työskentelyyn?
Olen käyttänyt satunnaisesti Chat GPT:tä jo jonkin aikaa ja hiljattain testaillut myös kuvia luovaan Midjourneyhin. Kumpikaan ei kuulu säännöllisesti työpäivinä käytössä oleviin ohjelmiin mutta seuraavaksi pieni pintaraapaisu omakohtaisiin kokemuksiin tekoälyn parissa.
Chat GPT
Tekoälyllä voi muuttaa ja tehostaa työskentelyä. Monissa rutiinitoimissa, kuten tietojen keräämisessä tai ideoinnissa tekoäly voi olla tehokaskin apu, joskin ihan kaikkeen ei kannata uskoa tai tekstejä käyttää suoriltaan. Itse olen saattanut kysyä runkoa jonkun tietyn sivun tai pidemmän tekstipätkän jakamiseen, ideoita ”FAQ -kysymyksiin” ja niiden vastauksiin ja kysymyksiä joihin vastata esittelyteksteissä. Vastauksia on tullut laidasta laitaan, ihan käyttökelpoisiakin. Sellaisenaan niitä ei kuitenkaan kannata aina käyttää sillä jos on vähänkään tekoälyn parissa aikaa viettänyt, tunnistaa kyllä jo sen tuottaman (ja suoraan kopioidun) tekstin melko hyvin.
Midjourney
Midjourney on tuoreempi tuttavuus käytössä mutta jonkin aikaa olen ehtinyt seurailla taustalta kokeneempien käyttäjien teoksia. Toisinaan sillä saa ideoista näyttäviä kuvia, toisinaan omat ja tekoälyn mielikuvat ei mene maaliin vaikka kuinka sitä johdattelisi ja pyytäisi parannuksia kuviin. Koska käytössäni on kuitenkin osaaminen myös kuvien muokkaamiseen, on tekoälyn avulla mahdollisuus luoda kuvalle pohja ja viimeistellä se haluamakseen. Uskon silti edelleen, että myös ihan itse piirretyille kuville on paikkansa. Se, miten niitä ja Midjourneyn mahdollisuuksia tulen hyödyntämään ristiin on vielä vähän auki mutta tällä hetkellä kiteytyksenä kokemukselle on se, että kuvitusta tarjoavana ja valokuvaajana ei pelota mutta mielenkiinnolla tämän parissa jatkan ja katson, millainen yhteisymmärrys tekoälyn kanssa löytyy.



6. Yhteistyö tekoälyn kanssa
Tehokkain tapa hyödyntää tekoälyä on nähdä se työtoverina, ei kilpailijana. Yhdistämällä ihmisen ja tekoälyn vahvuudet voidaan saavuttaa parempia tuloksia.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vaikka tekoälyllä on vaikutuksia työmarkkinoihin ja työnkuviin, se ei ole uhka työpaikoille sinänsä. Tekoäly voi parantaa tuottavuutta, luoda uusia mahdollisuuksia ja muuttaa tapaa, jolla työtä tehdään. Keskeistä on ymmärtää tekoälyn potentiaali ja valmistautua sen tuomiin muutoksiin koulutuksen, yhteistyön ja luovuuden avulla.